Eläkeratkaisusta
Suomessa on ollut perinne tehdä valmistelua työeläkkeistä yhteistyössä työntekijäosapuolen ja työnantajaosapuolen kanssa. Ottamalla mukaan laajasti työmarkkinaosapuolet valmisteluun on valmistuttu muiden maiden kaltaisilta mellakoilta, kun eläkeikiä on lähes joka maassa jouduttu nostamaan. Viimeksi Suomessa tehty eläkeuudistus tuli voimaan vuoden 2005 alussa.
Nyt hallitus päätti rikkoa pitkän perinteen ja teki ehdotuksen työeläkejärjestelmän muutoksesta eli eläkerajan korottamisesta. Työmarkkinaosapuolet olivat luonnollisesti pöyristyneitä. Ilmeisesti keskustassa on oltu tyytymättömiä siihen, että he ovat aika ulkopuolella kolmikantavalmistelusta ja hinnalla millä hyvänsä haluttiin saada puolueen vaikutusvalta näkyviin?
Olisiko tämä se kohta nykyhallituksen taivalta, jolloin sen todellinen luonne alkaa paljastua? Hallitus aikoo edelleen alentaa työn verotusta ja veronkevennykset maksatetaan pidentämällä työuria. Työnantajapuoli kehui hallitusta, niin kuin se teki myös siitä, että porvarit päättivät kertaheitolla poistaa työnantajan kansaneläkemaksun eli vähentää työnantajan verotaakkaa noin miljardilla eurolla. Siihen menikin raha, jota olisi voinut käyttää SATA-komitealle tehtäväksi annettuun sosiaaliturvan uudistukseen.
Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajan Timo Kallin mukaan eläkeikän myöhentäminen edesauttaa sitä, ettei maahanmuuttajia tarvita niin paljoa. Olisiko taas kerran vähän liian rehellisesti sanottu Timo Kallilta? Vertaan tätä hänen lausuntoonsa keväällä, kun hän sanoi ettei vaalirahoituslakia tarvitse noudattaa, koska lain rikkomisesta ei rangaista.
Toivottavasti tämä kasvattaa myönteisyyttä maahanmuuttoa kohtaan: jos saamme lisää maahanmuuttajia ja kun tekijöitä on enemmän, ei eläkeikärajoja tarvitse enää kohottaa.

0 Comments:
Lähetä kommentti
Links to this post:
Luo linkki
<< Home