perjantai, lokakuu 31, 2008

Keskustelua

"Tilanteessa, jossa maa huutaa selkeän sosialidemokratian ja vasemmistolaisen politiikan perään eivät unelmahöttö ja fraasit uudesta keskustasosialidemokratiasta herätä luottamusta. Politiikka tulee palauttaa politiikkaan ja toivottavasti saamme eduskuntavaaleihin mennessä vielä sellaisen sosialidemokratian, joka sen tekee."

Näin kirjoitti Erkki Tuomioja maanantaina 27.10.


"Erkki Tuomiojan ilmaisu unelmahötöstä kuvaa vain sitä miten SDP:n puoluejohto kuvitteli voivansa aloittaa vaalityön tyhjältä pöydältä ehdottomalla sitä ja tätä - ja kuorruttamalla kaiken unelmalla - ja sitten voivansa lunastaa kansalaisten luottamuksen. Ehei. Analyysissa on otettava lusikka kauniisiin käteen ja pilkottava ongelma ja katsottava mitä sille voi tehdä. Minusta Jutta teki parhaansa eikä oma kritiikkini ole mitenkään henkilöön menevää. Tosiasia - ja sen aamun keskustelu osoitti - on, että kaikista niistä sadoista ellei tuhansista puoluekokouksen papereista ei ole vielä löytynyt linjaa eikä edes kompassia edetä eteenpäin. Kun se on löytynyt, on tehtävä kovasti työtä kasvokkain ja virtuaalisesti, että siihen uskotaan ja luotetaan. Sitten vasta voi ansaita kannatuksenkin."

Näin kirjoitti Arja Alho torstaina 30.10.

Onneksi sitten saatiin suomennoskin Tuomiojan tekstistä. Moni tulkitsi hänen tekstinsä kuten sen otsikointi: "Tuomioja lyttää Urpilaisen unelmahötön" eli hyökkäykseksi puoluejohtoa kohtaan.

Sekä 2007 (eduskunta) että 2008 (kunnallis) vaaleissa SDP:n viesti oli, että puolueen erottaa porvarikentästä siinä, että SDP panostaa enemmän palveluihin (julkiseen sektoriin) ja vähemmän veronkevennyksiin. Tämä ei 2007 mennyt läpi, kun samaa oltiin luvattu jo 2003, mutta tulos oli kuitenkin se, että veroja alennettiin edelleen (tosin puolue ei nimenomaan luvannut olla alentamatta veroja). 2007 vaalikeskusteluissa Katainen kutsui SDP:tä puolueeksi, kun se aina ennen vaaleja lupaa olla alentamatta veroja ja sitten hallituksessa niitä alentaa. Vihreät syyttivät sosialidemokraatteja oikeistolaistumisesta, vasemmistoliiton vaalilause oli "Oikeasti vasemmalla" - viitaten, että SDP ei oikeasti ole vasemmalla. Tiukan taloudenpidon ansiosta liikkumavaraa oli, mutta vaalitappion takia sitä pääsi käyttämään porvarihallitus.

Monien mielestä 1995-2007 ollessaan vallassa SDP laittoi liian suuren osan taloudellisesta pelivarasta verojen alentamiseen ja liian pienen osan julkiseen sektoriin. Jos SDP vaalikampanjassaan puhuu julkisten palveluiden tärkeydestä, mutta se ei ole itse niihin tarpeeksi investoinut ja ne eivät toimi tarpeeksi hyvin, onko viesti uskottava? Ilmeisesti 2007 ja 2008 näin ei vielä ollut. Toivottavasti eurovaaleissa ja eduskuntavaaleissa näin tulee olemaan.

Vaalitenteissä Kokoomus syytti palveluihin panostuksia vaativaa SDP:tä taloudellisesta vastuuttomuudesta. Menot pitää sopeuttaa tuloihin. Nyt kun SDP ja Sauli Niinistö esittivät tuloveron kevennysten pienentämistä, Katainen ilmoitti että veroale tehdään, vaikka budjetissa mentäisiin miinukselle. Tämä on osa vallitsevaa puhetapaa, jossa veronalennukset nähdään hyvinä, talouden moottoria ravitsevana, kun taas palveluihin ja tulonsiirtoihin satsaaminen on tuhlaamista ja vastuuttomuutta.

En tarkoita, että julkista sektoria tulisi kasvattaa vastuuttomasti tai että sen rakenteita ei tulisi samalla uusia ja kasvattaa tehokkuutta. Nämä ovat ensiarvoisen tärkeitä, koska työtätekevä väestö vähenee samalla kun monien julkisten palveluiden kysyntä tulee kasvamaan.

Olisi hyvä, että Uudesa SDP:ssä käytäisiin läpi hallituskauden 1995-2007 tavoitteet ja saavutukset ja saavuttamatta jääneet asiat läpi ja tämä analyysi olisi yhtenä pohjana sille, että SDP haastaa porvarihallituksen eduskuntavaaleissa 2011. Tuolta ajanjaksolta löytyy runsaasti hyvääkin - parhaana esimerkkinä työllisyyden kasvu. Varmaan myös näinä vuosina ministereinä toimineilla Arja Alholla ja Erkki Tuomiojalla on paljon annettavaa tähän keskusteluun.


1 Comments:

Anonymous Anonyymi said...

Completely free Sex clips from Sweden.
SeksiSite - continually updated seksual extravagant erotic clips.


[url=http://www.clitical.info] [img]http://www.sipvip.org/images/antonio/erotiikka.jpeg[/img] [/url]


-----------------------------
[url=http://www.seksiseuraa.info]masturbation [/url]

1:44 ap.  

Lähetä kommentti

Links to this post:

Luo linkki

<< Home